Mika Kojonkoski
Mika Veli Juhani Kojonkoski on syntynyt Raumalla 19. huhtikuuta vuonna 1963. Mies on tunnettu entisenä mäkihyppääjänä ja kenties vielä tunnetumpi valmentajana. Kojonkosken valmentamiin mäkihypyn maajoukkueisiin kuuluvat lajin perinnemaat Itävalta, Suomi ja Norja. Valmentamisen lisäksi Kojonkoski on ehtinyt toimia myös monissa urheiluprojekteissa sekä Suomen Olympiakomitean huippu-urheiluyksikön johtajana vuosina 2013–2018. Kojonkoski ei edelleenkään lepää laakereillaan, vaan viimeisimpänä hän on tarttunut jälleen valmennushaasteeseen: Kojonkoski allekirjoitti vuonna 2018 nelivuotisen sopimuksen ja siirtyi valmentamaan Kiinan miesten ja naisten mäkihyppymaajoukkueita.
Mutta missä kaikessa muussa mäkihypyn lisäksi Mika Kojonkoski on elämänsä aikana ehtinyt olla mukana? Tiesitkö, että junnuna Kojonkoski oli aktiivinen kilpapurjehtija? Oletko pannut merkille, että varsin vaatimattomasta mäkikotkasta on kuoriutunut maailmankuulu, palkittu valmentaja? Entä olisitko muistanut, että miehellä oli paikkansa myös Kokoomuksen riveissä vuosina 1997–2004? Jatka lukemista ja tutustu siihen, miten elämä on Kojonkoskea kuljettanut ja kuinka hänen työnsä on vaikuttanut Suomen mäkihyppyyn ja suomalaisten menestykseen lajin parissa.
Vaatimattomasta hyppääjästä huippuvalmentajaksi
Toisin kuin Matti Nykänen tai Janne Ahonen, Mika Kojonkoski ei koskaan kerännyt hyppääjänä kaulalleen lukuisia arvomitaleita. Vaikka Kojonkoski kiersi mäkihypyn maailmancupia ahkerasti vuosina 1984–1987, jäi hänen parhaaksi sijoituksekseen 50. sija. Kolmen kauden aikana miehelle kertyi maailmancupin pisteitä yhteensä varsin vaatimattomat 15 kappaletta. Kojonkosken intohimo lajia kohtaan ei onneksi näistä takaiskuista sammunut, ja hänen rakkautensa urheiluun ei ole jäänyt kenellekään epäselväksi. Moni muu olisi laittanut monot naulaan ja luopunut leikistä, mutta ei hän.
Kojonkoski on sanonut, ettei häviämistä pidä hävetä, sillä menestys ei anna kokonaista kuvaa huippu-urheilusta. Juuri tämä positiivinen energia, avarakatseinen asenne ja intohimo lajiin ovat nostaneet mitalittoman mäkihyppääjän alan valmentajien kärkeen. Maajoukkuetasolla Kojonkoski toimi vuodet 1997–1999 Itävallan mäkihyppyvalmentajana. Suomen maajoukkueen johtoon hän siirtyi kausiksi 1999–2002, kunnes tie johti Norjan riveihin vuosiksi 2002–2011. Norjassa Kojonkoski on nimitetty vuoden valmentajaksi, ja miehelle tarjottiin merkittävää toimea Norjan olympiakomiteassa. Kojonkoski ei kuitenkaan ottanut paikkaa vastaan.
Liikuntatieteiden maisterin saavutukset
Liikuntatieteiden maisteri, Suomen Olympiakomitean jäsen, Huippu-urheiluyksikön johtaja. Nämä ovat Kojonkosken vuosien varrella itselleen ansaitsemia titteleitä. Positiivisen asenteen lisäksi saavutuksiin ovat siivittäneet kansainvälinen kokemus ja halu uudistaa alaa jatkuvasti. Kojonkoskella oli esimerkiksi 1990-luvun puolivälissä merkittävä rooli mäkihypyn maailmancupin kisojen järjestämisessä Puijolla. Hänellä on aina ollut vahva halu auttaa urheilijoita kehittymään, ja tämä näkyi myös vuoden 2003 Huippu-urheiluyksiön 3-osaisessa ohjelmassa. Huippuvaiheen ohjelma, Osaamisohjelma sekä Urheiluakatemiaohjelma asettivat urheilijat ja heidän kehittymisensä huomion keskipisteeseen.
Mäkivalmennuksessa Kojonkoski on ollut elementissään, ja nuorten menestys on ollut prioriteettilistalla jo pitkään. Tämä nähtiin esimerkiksi vuoden 2001 SM-kilpailuissa Rukalla, kun mestaruuden voitti Mikan tuolloin 17-vuotias suojatti Veli-Matti Lindström. Voittohyppy oli 128 metriä, eikä muillakaan Kojonkosken pojilla huonosti mennyt: Janne Happonen ponnisti neljänneksi ja Kimmo Yliriesto sijoittui kuudenneksi. Valmennuskokemus ei kuitenkaan ole rajoittunut vain mäkihyppyyn, vaan Kojonkosken ammattitaitoon ovat turvautuneet myös KuPS Volley, HIFK, KalPa ja jopa NHL-ammattilaiset.
Tulos tai ulos
Mitään monivuotista uraa ei voi tehdä ilman kritiikkiä, ja sitä on Kojonkoskenkin tapauksessa saatu kuulla. Huippu-urheilussa elää ”kaikki tai ei mitään” -asenne. Joko onnistutaan tai ei. Sotshin 2014 kisojen jälkeen Kojonkosken tilanne Suomen olympiakomitean huippu-urheiluyksikön johtajana oli vielä tyyni, sillä Suomi menestyi kisoissa ennakko-odotuksia paremmin. Rion olympiapettymyksen jälkeen vuonna 2016 viha leimahti ja kohdistui voimakkaasti Kojonkoskeen: miestä tylytettiin niin kaduilla kuin lehtien tabloideilla. Halveksivat viestit ja soraäänet vaativat kuorossa eroa.
Kojonkoski ei jättänyt pestiään, mutta tunnusti, että tekisi monet asiat toisin näin jälkikäteen tarkasteltuna. Esimerkkinä hän mainitsi, ettei mitään yhteistyötä pitäisi koskaan rakentaa yhden ihmisen varaan vaan verkostoitua laajemmin. Pestissä pysymisestä huolimatta myrsky jätti jälkensä, eikä Mika Kojonkoski enää hakenut uudelle toimikaudelle Huippu-urheiluyksikön johtoon vuonna 2018. Jatkuva kritiikki koitui ylitsepääsemättömäksi, ja Kojonkoski päätti siirtyä uusille urille. Nyt tähtäimessä on Kiinan suuren mäkihyppyprojektin vetäminen. Tavoitteena on kasata Kiinalle uskottava mäkimaajoukkue vuoden 2022 Pekingin olympialaisiin.
Katse itään
Kiinan asettama haaste ei ole helppo, sillä toisin kuin Japanissa, ei Kiinassa juuri ole mäkihyppykulttuuria. Muitakin kuin lajiin liittyviä kulttuurieroja tullaan varmasti kohtaamaan, kun 30 kiinalaishyppääjää asettuu asumaan Kuopioon projektin ajaksi. Hyppääjät ovat nuoria, vain 14–20-vuotiaita, mikä antaa Kojonkosken mukaan loistavat lähtökohdat onnistumiseen. From zero to hero -moton mukaisesti junnut tulevat oppimaan kaiken mäkihypystä. Treenaaminen aloitetaan teoriasta, asennoista ja pienemmistä mäistä, ja ryhmäkoko sallii jokaisen lupauksen kehityksen yksityiskohtaisen seuraamisen.
Yhteenveto
Raumalla syntynyt Kojonkoski on asettunut Kuopioon, jossa häntä odottaa mielenkiintoinen neljän vuoden pituinen projekti kiinalaisten mäkikotkanpoikasten valmentamisessa olympiakisakuntoon. Kokemusta ei Kojonkoskelta puutu, sillä hän on aiemmin luotsannut Suomen, Itävallan ja Norjan maajoukkueita ja työskennellyt Huippu-urheilukomiteassa. Rajun kritiikin ja arvostelun kohteeksi joutunut Kojonkoski on ottanut virheistä vaarin ja osaa nyt tarkastella alaa suurempana verkostona eikä keskittyä vain tiettyyn tahoon. Vuoden valmentajan titteli, Vuoden arvostetuin urheiluteko -palkinto ja yhdeksän olympiamitalia päävalmentajana kertovat tarinaansa ajoittain parjatun mäkigurun menestyksestä.